Keskikesän puutarha

Vietimme juhannusperjantaina Viljamin 4-vuotis synttäreitä, joista laitan oman postauksen myöhemmin tällä viikolla. Yritin kuitenkin käydä puutarhaa hieman läpi edellisellä viikolla juhlien takia, vaikka juhlapäivänä oli tietysti vesisade, eikä puutarhassa paljoa tullut oleskeltua 🙂 Perennapenkit ja kasvimaa oli kuitenkin sen näköisiä, etten niiden parissa ollut työstänyt pitkään aikaan, joten olen iloinen että sain ne nyt kitkettyä 🙂

Sain myös tämän kasvimaan edustan perennapenkin valmiiksi. Mielestäni siitä tuli aika hyvä, mutta toki sen näkee kunnolla vasta tulevina kesinä perennojen kasvettua.

Uudessa penkissä ei juhannuksena ollut kukassa kuin kiiltomalva, jaloangervo ja muurikello.

 

20180624_130004

Leikkipaikan ympäristöä on yritetty myös kunnosta, koska nurmikko on alueella aina märkää ja kuraista. Alueelle levitetään kivituhkaa ja leikkimökin eteen tehdään pahimpaan kurapeltoon pieni terassi. Tämä on vielä hieman kesken, mutta valmistuu varmaankin tässä suht nopeasti…

Hopeahärkki ja kurjenpolvi on suihkulähteen ympärillä kauniissa kukassa. Tämänkin istututkset ovat vielä kesken, mutta ehkä viimeistään loppukesästä hankin joitain täydennyksiä.

20180624_135434

Rinteessä oleva kukkapenkki on tällä hetkellä kauniissa kukassa. Penkissä kukkii pioneja, palavarakkaus, nukkapähkämö ja myskimalva.

Myös portaiden viereisessä rinnepenkissä jalopähkämö ja ranta-alpi on kauniissa kukassa. 20180624_135443

Reunuskasveina rinnepenkissä on kukassa myös laventeli ja espanjanmunkki.

20180624_140150

Etupihan vesiaiheen kaunistuksena on tällä hetkellä kyläkurjenpolvi, joka kukkii kauniisti. Luulin jo viime  syksynä, että nämä kuolivat runsaiden sateiden takia, koska allas tulvi näiden kohdalta ja nämä olivat turhan märässä, mutta olivat onneksi sitekitä ja jaksavat jopa kukkia tänä vuonna 🙂

Kasvimaan kuulumisia

Pikkutaimien istutuksessa tuli tänä vuonna todella kiire, koska taimet tulivat Kallen kukkatarhalta toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja laskettu aika oli tosiaan 31.5. En ollut enää kovin notkea kasvimaalla kykkijä touko-kesäkuun vaihteessa, mutta onneksi sain taimet kuitenkin maahan 🙂

Avomaankurkku ja kesäkurpitsa tuottavat kohta ensimmäistä satoa, fenkoli on myös kasvanut hyvin. Chili vasta kukkii ja tomaateissa on ensimmäisiä pieniä raakileita.

Peruna on lähtenyt kasvamaan sateiden jälkeen, samoin sipuli ja herne. Porkkana on sitävastoin vasta itänyt.

20180624_125941

Lapset ovat saaneet tällä viikolla poimittua ensimmäiset kypsät mansikat ja mustikat. Mansikka jäi kyllä todella pieneksi kuivan alkukesän takia.

Jaakolla on vielä pari viikkoa töitä ennen kesälomaa, joten tällä hetkellä opettelen taas vauva-arkea ja puutarhassa ehdin lähinnä ihailla kukkivia kasveja, uuden tekeminen saa ehkä hieman odottaa 🙂

20180620_104148

Tässä muuten Jaakon vauvalle tekemä riippukeinu 🙂 Aurinkoista viikkoa kaikille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s